Omaishoidon tuki

  • Sitovaa ja vaativaa hoitotyötä hoidettavan kotona tekevällä          henkilöllä on mahdollisuus saada omaishoidon tukea.
  • Tukea haetaan hoidettavan kunnan sosiaalitoimistosta.

  • Omaishoidon tuesta tehdään sopimus kunnan ja omaishoitajan välille.
  • Omaishoitosopimukseen liittyy aina hoito- ja palvelusuunnitelma.
  • Omaishoidon tukena voidaan myöntää hoitopalkkio ja palveluja.
* Alin hoitopalkkio on vähintään 317,22 euroa kuukaudessa.

* Lyhytaikaisessa, raskaassa omaishoitotilanteessa palkkio on vähintään 634,43 euroa kuukaudessa.

  • Perusteena on ainoastaan hoitotyön sitovuus ja vaativuus.
  • Omaishoitajalle kertyy pääsääntöisesti eläkettä.
Omaishoitajalla on tietyin edellytyksin oikeus lakisääteiseen vapaaseen. Kunnan on huolehdittava hoidettavan hoidosta omaishoitajan vapaan aikana.

Omaishoidon tuen saajalla on oikeus saada vähintään kolme vapaapäivä sellaista kuukautta kohti, jonka aikana hoitotyö on luonteeltaan erittäin sitovaa.

Kunta huolehtii hoidon järjestämisestä lakisääteisen vapaan ajaksi. Kunnalla on mahdollisuus järjestää virkistysvapaita hoitopalkkiota alentamatta.

Omaishoitajan käyttäessä oikeuttaan vapaapäivän pitämiseen, myös palvelusetelillä järjestettävistä kotipalveluista voi hoidettavan maksettavaksi tulla korkeintaan 9 euroa päivässä.

Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry
Rautatienkatu 23 a 19
15110 Lahti
puh. 050 469 4209 tai 044 303 0552
 
hanna.nyholm@phnet.fi tiina.saavalainen@phnet.fi
© 2002 Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry - Palvelun tekninen toteutus Optinet kotisivut