Kotiapu

Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:n kotiaputoiminta lahtelaisille omaishoitoperheille

Kaipaatko apua ja pientä hengähdystaukoa omaishoitoarkeen? Yhdistyksen kotiapu on käytössäsi tilapäisenä lisäapuna. 

Yhdistys on palkannut Lahden kaupungin myöntämällä jäämistörahalla kokeneen lähihoitajan, joka tarjoaa työpanoksellaan lisäapua lahtelaisten omaishoitoperheiden arjessa pärjäämisen tueksi.  

Kotiaputoiminnan asiakasmaksu on 5 euroa/tunti. 
Kotiapu on perheissä pääsääntöisesti 2-3 tuntia kerrallaan, jollei erikseen toisin ole sovittu. 

Kotiaputoiminta on kohdennettu kaikenlaisille ja -ikäisille perheille, joissa on omaishoitotilanne. Avun saaminen ei edellytä omaishoidontuen saamista eikä yhdistyksen jäsenyyttä. Erityisesti kotiapu on tarkoitettu niille perheille, jotka eivät saa muita palveluja (ns. sopimuksettomat omaishoitajat) tai joilla on erityisen sitova hoitotilanne.

Koska tuen myöntäjänä on Lahden kaupunki, toiminta on suunnattu vain lahtelaisille perheille. Apua on mahdollista saada tarpeen ja toiveiden mukaan rajoitetusti, jollei toisenlaiseen ratkaisuun erikseen päädytä, esim. erityisen hankalassa tilanteessa olevien perheiden kohdalla, joissa avun saamisen merkitys on erityisen suuri.

Apu sisältää asiakasperheiden toiveiden ja lähtökohtien mukaan

keskustelutukea, ohjausta ja neuvontaa

ulkoilua ja yhdessäoloa

- pieniä kodinhoito- ja hoivatöitä (ei sairaanhoidollisia tehtäviä, suursiivouksia tai ikkunapesuja)

 

Omaishoitaja saa olla paikalla tai lähteä omille asioilleen kotiavun paikallaollessa.

Mahdollisista tarvikekustannuksista vastaavat asiakasperheet itse.

Tarvittaessa kotiapu selventää ajanvarauksen yhteydessä toimenkuvansa ja selvittää kohtaako se asiakasperheen toiveiden kanssa. Palvelu aloitetaan yleensä tutustumiskäynnillä perheen kotiin.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin tuumataan yhdessä miten voin auttaa teitä p. 040 820 5420/Emmi 
kotiapu(at)phomaishoitajat.fi