Hoitsu ja sairaalaklovni

 

Marja-Liisa oli miehensä omaishoitaja pitkään, ja Helena äitinsä omaishoitajana useita vuosia. Äiti nukkui pois vuoden 2016 alussa.

”Olimme keskikoulussa samalla luokalla, mutta emme vuosikymmeniin missään yhteyksissä. Muutama vuosi sitten tapasimme sattumalta omaishoitajien tapaamisissa ja löysimme toisemme uudelleen.

 

Rooliin hyppääminen on ollut minulle aiemmin luontevaa, mutta ei kameran edessä kuvattavana oleminen. Olen yllytyshullu ja houkuttelin Marja-Liisan mukaan. Menimme pukuvuokraamolle ihmettelemään asusteita ja ensisijaisesti olisin halunnut olla puputyttö verkkosukkahousuissa, mutta halusimme vaihtoehdon missä molempien roolit sopisivat yhteen. Alussa pää löi ihan tyhjää, mutta pikkuhiljaa hoitajan mekko juuttui käsilleni ja löysimme klovnin haalarit. Marja-Liisa oli haaveillutkin, että saisi olla joskus sairaalaklovni, ja halusimme ehdottomasti olla kuvattavana yhdessä.

 

Kuvauksissa tunsin itseni hyvin empaattiseksi hepsankeikka- hoitajaksi. Verkkosukat oli pakko olla. Klovnilla oli valtavan painavat pellekengät, jotka olivat aivan liian isot ja painavat muuhun kuin seisomiseen. Niitä piti nostella kunnolla, jos halusi päästä eteenpäin.

Minä, joka inhoan olla kuvattavana, unohdin kameran kokonaan, ja heittäydyin sessioon täydestä sydämestä. Uusia kuvausaiheita pursusi mieleen, eikä linssikauhusta ollut tietoakaan. Olinhan turvassa Marilyn-peruukkini alla.

Kuvauksen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt. Olin ollut kuin jossain hurmoksessa. Sain saman tunteen kuin lapsena, jolloin olin innostunut tanssimaan juhlissa musiikin tahtiin, ja unohdin ympäröivän maailman.

 

Oli kiva olla osana tekemässä tätä kokonaisuutta. Se tuntui kunnia-asialta. Kuvaustilanne oli kokonaan meidän hetki.”

 

Marja-Liisa nukkui pois kuvausten jälkeen.