Koulutyttö

 

Piipahdus puistossa ja muistoissa

 

Syksyn alku vuonna 1963. Voi kuinka se päivä jännittikään.  Äiti oli ylpeä ja iloinen, että olin päässyt Tyttölyseoon. Tuntui kuin äiti itse olisi saanut jo koulunsa loppuun ja valkolakin, niin onnellinen ja ylpeä hän oli.

 

Vaan ei äiti tiennyt kuinka minua hirvitti, vaikka olin jo mielestäni iso tyttö! Kohta pitäisi kulkea kaupunkiin kouluun ilman saattajaa. Pitäisi esittää rohkeaa ja reipasta.  Linja-autolla yksin olisi kuljettava koulumatkat, osattava pysäyttää se oikealla pysäkillä, kun ne soittonappulat olivat katossa. Olin niin lyhyt, etten aina ylettynyt nappia painamaan  ja silloin mentiin sille pysäkille millä jäi joku muukin pois. Arvaas pelottiko?

 

Vielä hetken saisin ihastella tätä koulun vieressä olevaa puiston kukkapenkkiä … ja toivoa, että voisin piiloutua puun taa katsomaan kuinka muita lapsia saatetaan kouluun.

 

Samalla muistin lapsuuden huolettoman ajan  ennen koulunkäynnin alkua. Muistin kuinka mummo aamuisin letitti hiukseni. Ja aina liian kireälle! Mekkoja piti pitää ja olla muutenkin sievästi etteivät vaatteet likaannu. Vaan minä halusin lyhyet hiukset, pitkät housut, kumitossut, ritsat ja repun! Mutta tältä olisin näyttänyt, jos mummo olisi saanut minut koulutielle vaatettaa…. Lahden Yksityiseen Tyttölyseoon.