Minustako vapaaehtoinen?

Vapaaehtoisia otetaan ilolla mukaan toimintaan kunnioittaen heidän toiveitaan sen suhteen, millaisissa tehtävissä he ovat kiinnostuneet toimimaan, ja minkä verran heillä on antaa aikaa vapaaehtoistyölle.

Tavoitteena on, että yhdistyksessä on mahdollista tehdä omannäköistä ja merkityksellistä vapaaehtoistyötä, joka antaa myös vapaaehtoiselle iloa ja uudenlaista sisältöä elämään, tarjoaa uusia sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuden halutessaan oppia uutta. 

Vapaaehtoistoiminnassa on mahdollista hyödyntää omia taitoja ja kiinnostuksen kohteita.  Vapaaehtoisena toimiminen ei kuitenkaan edellytä mitään erityistaitoja. Tärkeintä on, että vapaaehtoisella on halu ja mahdollisuus jakaa aikaansa ja olla läsnä toiselle, ”ihmisenä ihmiselle”.

Vapaaehtoistehtäviä ei tarvitse hoitaa yksin vaan erilaisissa tehtävissä voi toimia yhdessä yhdistyksen työntekijöiden tai toisten vapaaehtoisten kanssa.

Opiskelijoille ja työuralleen uutta suuntaa pohtiville vapaaehtoistyö antaa arvokasta kokemusta. Tehdystä vapaaehtoistyöstä saa myös halutessaan todistuksen.

Myös yritykset ovat tervetulleita osallistumaan vapaaehtoistoimintaamme omalla panoksellaan, esimerkiksi TYHY-päivä teemalla "harrasta hyvää".

Vapaaehtoistoiminnan toimintamuotoja

Vapaaehtoistoiminta on hyvin monimuotoista yhdistyksessämme. Katso löytyisikö alla olevista Sinulle mieluisa ja sopiva! 

  • ohjaaja tai apuohjaaja ryhmätoiminnassa
  • vertaisopastajana infopisteillä ja tapahtumissa
  • ulkoilukaverina, harrastustoverina tai keskustelukumppani omaishoitoperheessä
  • digiopastajana esim. kännykän tai tietokoneen käytössä
  • apukäsinä tilaisuuksissa, toimistotehtävissä, retkillä
  • johtokunnan jäsen

Jos Sinulla on oma idea siitä, miten voisit olla mukana tekemässä vapaaehtoistyötä, kuulemme sen mielellämme!

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena, niin jätä yhteystietosi tällä lomakkeella. Olemme Sinuun yhteydessä!